Edullisia Paddletekin ja Selkirkin pickleball-mailoja jälleen saatavilla


Olemme jälleen saaneet varastoon myös amerikkalaisten Paddletekin ja Selkirkin edullisimpia mailamalleja, jotka sopivat erinomaisesti pickleballia aloittaville ja vasta ensimmäistä mailaansa hankkiville uusille harrastajille. Kaikki valikoimamme mailat ovat kuitenkin ns. kunnollisia ja niiden peliominaisuudet ovat kunnossa, eli mistään rimpuloista ei edullisempienkaan mallien kohdalla ole kyse.


Esimerkiksi edullisimmat mallit Paddletek Club ja Selkirk SLK Latitude ovat olleet yksityishenkilöiden suosikkeja, ja suosittuja hankintoja myös mm. kouluihin sekä liikuntakeskusten sekalaiseen vuokrakäyttöön. Hieman enemmän mailaansa investoiva on saattanut valita esimerkiksi Paddletek Phoenix G6 tai Selkirk SLK Atlas -mallin. Lue lisää:

Mailavalikoimamme kattaa kaikki eri hintaluokat edullisista vasta-alkajien mailoista aina alan parhaisiin tuotteisiin. Paddletekin, Selkirkin ja myös TMPR Sportsin mailoja tuomme maahan yksinoikeudella, eli kyseiset alan johtavat merkit saat vain Pickleball Finlandilta.


Korona on jo kohta kahden vuoden ajan vaikeuttanut pickleball-mailojen saatavuutta. Epidemian alkuvaiheessa mailavalmistajat laittoivat tehtaat kiinni useiksi viikoiksi, ja nyt jo pitkään heillä on ollut vaikeuksia saada toimittajiltaan mailojen raaka-aineita, siis esim. runkojen kennomateriaalia. Toimitusajat tilauksille ovat venyneet 1-2 viikosta jopa 3-4 kuukauteen. Lisäksi toimitusmääriä jälleenmyyjille on rajoitettu. Ja kaiken huipuksi lentoja USA:sta Eurooppaan on koronan vuoksi selvästi normaalia vähemmän, joten lähetykset saattavat olla matkalla viikkokausia enemmän kuin tavallisesti.


Jos siis olet aikeissa hankkia edullisen mutta silti laadukkaan pickleball-mailan, kannattaa tilaus tehdä nyt kun tuotteita on varastossa. Tilanne voi muuttua nopeastikin. Ota yhteyttä, sos haluat kysyä lisää eri vaihtoehdoista.



TOP-jutut