
Mailojen oikea käsittely
Maahantuomamme Paddletekin, Selkirkin, Diademin ja TMPR Sportsin mailat ovat erittäin korkealaatuisia, ja rikkoontuvat oikein käsiteltyinä äärimmäisen harvoin normaaleissa pelitilanteissa. Lähes aina tällöin on kyse ollut käyttäjän omasta virheestä tai huolimattomuudesta. Seuraavassa on ohjeet mailojen oikeaan käsittelyyn ja huoltoon. Lue myös mitä kuuluu mailojen takuun piiriin.
Laadunvarmistus ja takuu:
-
Mailojen hinta ja laatu korreloivat suoraan keskenään. Kalliimpien mailojen pelilliset ominaisuudet ovat luonnollisesti kaikkein edullisimpia malleja paremmat, mutta eroa on merkittävästi myös materiaaleissa ja sitä kautta mailojen kestävyydessä. Kaikkein halvimmilta mailoilta ei voi edellyttää samaa materiaalien laatua ja käyttökestävyyttä kuin kalliimmilta malleilta
-
Mailoilla on kolmen (3) kuukauden takuu mahdollisten materiaalivirheiden osalta. Takuu koskee vain mailojen 1. ostajaa/omistajaa. Mahdollisessa vioittumis- tai rikkoontumistapauksessa mailan omistajan on pystyttävä osoittamaan, että kyseessä on ollut materiaali- tai valmistusvirhe, ja ettei rikkoontuminen johtunut virheellisestä tai huolimattomasta käsittelystä
-
Mailojen vioittuminen/rikkoontuminen pelattaessa virallisilla pickleball-palloilla on äärimmäisen harvinaista. Ajan myötä mailan kennorunko ja pinta kuitenkin "väsyvät" tuhansien lyöntien seurauksena, ja mailan peliominaisuudet muuttuvat. Tämä on normaalia kulumista
-
Normaali kuluminen, sekä virheellisen tai välinpitämättömän käytön ja käsittelyn aiheuttamat viat (esim. mailan hajoaminen/murtuminen lyömällä sitä seinään tai lattiaan pelitilanteessa, tai astumalla mailan päälle), käyttäjien tekemät muutokset mailoihin, sekä mailojen väripintojen haalistuminen, kuluminen, värimuunnokset tai naarmuuntuminen, tai kahvagripin kuluminen eivät kuulu takuun piiriin
-
Paddletek, Selkirk, Diadem ja TMPR Sports tarkistavat kaikki valmistamansa mailat ennen toimitusta mahdollisten materiaali- ja valmistusvirheiden varalta. Vain 100 %:sesti laadukkaat tuotteet lähtevät valmistajilta eteenpäin myyntiin
-
Mikäli myynnissä on satunnaisia, normaalia edullisempia, esim. pintaviallisia tuotteita, tämä on kerrottu tuotesivuillamme ja/tai tilausvaiheessa asiakkaalle. Kosmeettiset haitat eivät vaikuta mailojen kestävyyteen tai pelattavuuteen
-
Pickleball Finland tarkistaa kaikki mailat heti niiden saavuttua varastoon. Tällä varmistamme, että mailat ovat kuljetuksen jäljiltä edelleen 100 %:ssa kunnossa. Näin myös tiedämme, että asiakkaille toimittamamme mailat ovat meiltä lähtiessään virheettömiä
-
Tarkemmin mailojen takuuasioista on kerrottu toimitusehdoissamme.
Oikein käsiteltyinä Paddletekin, Selkirkin, Diademin ja TMPR Sportsin pickleball-mailat kestävät pelaamista jopa vuosia, mutta niiden peliominaisuudet muuttuvat ajan myötä. Aivan kaikkea mailat eivät kuitenkaan kestä.
Ohjeet mailojen käsittelyyn:
-
pelaa vain oikeilla, virallisilla pickleball-palloilla. Esim. tennispallo on liian painava, ja saattaa vahingoittaa mailan kennorakennetta tai pahimmassa tapauksessa katkaista mailan kahvan
-
älä pudota, heitä tai lyö mailaa lattiaan, seinään tai muihin koviin pintoihin. Varo myös lyömästä mailoja kovaa vastakkain, ettei niiden kenno tai reuna vaurioidu
-
älä astu tai kaadu mailan päälle, tai nojaa siihen
-
älä irrota mailan mustaa reunasuojusta
-
mikäli mailan pinta vaatii puhdistamista, pyyhi mailaa pehmeällä, veteen kostutetulla ja nihkeäksi puristetulla kangasliinalla. Älä hankaa tai käytä mitään liuottimia tms., jotka voivat vahingoittaa mailan pintaa pysyvästi
-
mikäli lika ei lähde pois, voit lisätä veteen hieman esim. mietoa astianpesu- tai ikkunanpesuainetta ja pyyhkiä mailaa nihkeällä liinalla varovasti. Lopuksi kuivaa mailan pinta
-
säilytä mailaasi huoneenlämmössä, poissa kuumasta sekä suorasta auringonvalosta
-
älä säilytä mailaasi pakkasessa (esim. talvella autossa). Mailan on oltava huoneenlämpöinen, ennen kuin sillä aletaan pelaamaan. Kovien lyöntien aiheuttavat suuret rasitukset voivat vahingoittaa kylmää mailaa ja sen materiaaleja pysyvästi.
-
myös kylmien pallojen pitää antaa ennen pelejä lämmetä huoneenlämpöisiksi, tai pallot voivat normaalia helpommin haljeta iskujen voimasta. Pallot voivat rikkoontua normaalia helpommin myös pelattaessa erittäin kovalla alustalla (esim. betoni, asfaltti, akryylipintainen tenniskenttä). Pallot ovat kestävyydestään huolimatta kulutustavaraa, ja rikkoontuvat, kuluvat tai pehmenevät ennen pitkää
-
mailan kuluvin osa on grippiteippi, josta käden hiki pikkuhiljaa "syö" pois pidon/tahmeuden ja kahvasta tulee liukas käsitellä. Tämä on normaalia kaikissa mailapeleissä
-
grippiteippejä saa muutamalla eurolla mm. kaikista urheiluliikkeistä. Teipin pystyt vaihtamaan helposti itsekin. Voit ottaa vanhan teipin pois tai laittaa uuden overgripin alkuperäisen gripin päälle, jolloin voit myös säädellä kahvan paksuutta haluamaksesi.
Ks. oheiset videot, joissa opastetaan pehmustetun sekä ohuemman overgripin kiinnittäminen.