Pickleball Finland Xmas Games joulukuussa Espoossa

Pickleball Finland Xmas Games tulee taas! Järjestämme jo 4:nnen joulunalusturnauksemme, ja toisen pickleball-turnauksemme tänä vuonna. Turnaus pelataan lauantaina 7. joulukuuta ja paikkana tuttuun tapaan Foreverclub Matinkylän sulkapallohalli Espoossa. Päivän aikana kisataan ensin niin naisten kuin miestenkin nelinpelit ja sen jälkeen sekanelinpelit. Miesten nelinpelissä on avoimen sarjan lisäksi myös erillinen sarja yli 60-vuotiaille. Pickleball Finland Xmas Games 2019 on tarkoitettu kaikentasoisille pickleballin harrastajille. Vaikket siis olisikaan ennen turnauksiin osallistunut, tule rohkeasti mukaan. Pickleball-turnauksissa ilmapiiri on poikkeuksellisen rento ja kannustava. Tarjolla on

Spanish Openissa "Finnish Trophy" -kiertopalkinto Carlos Perezille

Järjestyksessään jo viides pickleballin Spanish Open -turnaus kisattiin 6.–8. syyskuuta. Club de Campon tennispuistossa Madridissa. Osallistujia oli lähes 200 kaikkiaan 15 maasta, ja otteluja pelattiin viikonlopun aikana yhteensä yli 1.000! Aivan kuten viikkoa aiemmin French Open -turnauksessa Etelä-Ranskan Fayencessä, myös Spanish Openissa osallistujilla oli ilo seurata kahden maailman huippupelaajan ja Paddletekin pro-talliin kuuluvien Irina Tereschenkon ja Kyle Yatesin otteita. Madridissa oli jaossa myös "Finnish Trophy Paddle" -kiertopalkinto, nyt jo kymmenettä kertaa. Tällä kertaa sen sai espanjalainen Carlos Alberto Pérez Soto. Hän on paitsi yksi Euroopan parhaita miespelaajia, myös ar

"Finnish Trophy" -kiertopalkinto Sam Basfordille

Pickleballin toinen suurturnaus Euroopassa tänä vuonna, The English Open, pelattiin Nottinghamissa 23.–25. elokuuta. Paikalla oli lähes 310 pelaajaa kaikkiaan 17 maasta. Turnausillallisella oli järjestäjien kiitospuheen lisäksi tuttuun tapaan ohjelmassa myös "Finnish Trophy " -kiertopalkinnon jakaminen – jo yhdeksännen kerran. Sen sai tällä kertaa englantilainen, vain 19-vuotias Sam Basford. Valinnan teki palkinnon häntä ennen voittanut ranskalainen Cyril Dirand. Sam on nuoresta iästään huolimatta yksi keskeisistä pickleballin lajilähettiläistä Englannissa ja myös koko Euroopassa. Sam on paitsi erinomainen 4.0/4.5-tason pelaaja, hänet nimitettiin hiljattain myös Pickleball England -kattojärj

TOP-jutut
 Uusimmat uutiset
Arkisto
 

Copyright © Pickleball Finland 2014-20. All Rights Reserved.

  • Pickleball Finland on Facebook
  • Pickleball Finland on Twitter
  • Pickleball Finland on YouTube