Ensimmäinen Pickleball Festival onnistui loistavasti Englannissa
Niin kansallisten kuin kansainvälistenkin pickleball-turnausten määrä kasvaa Euroopassa tasaisesti. Tänä vuonna kansainvälisiä turnauksia järjestetään ainakin Suomessa 5.5., Englannissa 30.6.–1.7., Italiassa 27.–29.7. ja Espanjassa 14.-16.8. Kaikki eivät kuitenkaan välitä kilpailla, mutta haluavat pelata runsaasti omantasoisiaan pelejä ja tavata uusia lajin harrastajia. Vastaus on Pickleball Festival.
Englannin Milton Keynesissä järjestettiin Euroopan ensimmäinen Pickleball Festival 7.–8.4. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yhteensä 150 eri pelaajaa kaikkiaan yli 40 paikallisesta pickleball-klubista ympäri saarivaltiota. Allekirjoittanut oli tapahtuman ainoa ulkomaalainen. Tilaisuuden formaatti oli yksinkertaisen toimiva: osallistujat jaettiin ennalta kolmeen tasoryhmään (aloittelijat, keskitasoiset, edistyneet), ja jokainen sai ilmoittautua peleihin kenen kanssa halusi. Pelitapa tarjosi loistavan mahdollisuuden pelata niin ennalta tuttujen, kuin täysin uusienkin tuttavuuksien kanssa.
Peleihin ilmoittauduttiin laittamalla oma nimi jonoon ilmoitustaululle. Maksimiaika kullekin pelille oli 15 minuuttia (tai 11 pistettä, kumpi sattui tulemaan ensiksi täyteen). Käytännössä pelaamaan pääsi halutessaan aina noin 15 minuutin välein. Koska virallista otteluohjelmaa ei ollut, jokainen pystyi itse säätelemään pelitahtiaan mielensä mukaan. Ahkerimmat ehtivät päivän aikana pelaamaan jopa 15–20 peliä, siis moninkertaisesti enemmän kuin missään turnauksissa.
Koko tapahtuman ajan tunnelma oli erinomaisen hyväntuulinen ja rento. Vaikka pelikentillä pelattiin toki enemmän tai vähemmän tosissaan, pelien voittajista ei pidetty kirjaa. Tärkeintä kaikille olivat hyvä fiilis ja uudet kokemukset.
Mestaruuskisat alle 25-vuotiaille
Osana Pickleball Festivaalia pelattiin myös Englannin (ja Euroopan) ensimmäinen alle 25-vuotiaiden mestaruusturnaus. Osallistujat oli jaettu alle 25-, alle 18- ja alle 15-vuotiaiden sarjoihin. Ja täytyy sanoa, että jo noinkin nuorilla pelin taso on parhaimmillaan erinomainen, ja se on noussut nopeasti. Turhaan ovat nämä parikymppiset Euroopan kisoissakin pelanneet alemmissa taitoluokissa. Jatkossa he laittavat kampoihin aikuisille aivan varmasti – kunhan eivät ujostele, vaan ilmoittautuvat oikeaa tasoaan vastaavaan sarjaan.