Suomeen pickleball-kultaa Englannista
Englannissa järjestettiin 26.-28.5. Euroopan tähän asti suurimmat pickleball-kisat, The UK Open Pickleball Championships. Kolmipäiväisissä kisoissa pelattiin niin kaksinpelien, naisten ja miesten nelinpelien, kuin sekanelinpelienkin sarjat. Urheilijoita turnaukseen osallistui yli 200, kaikkiaan 15 maasta.
Suomesta paikalla oli tiivis viisihenkinen joukkue, jonka pelaajat osallistuivat kaikkiin sarjoihin. Ja näissä kisoissa muiden maiden pelaajat huomasivat, että kyllä meilläkin osataan pickleballia pelata. Suomeen nimittäin tuli hienosti kaksi kultamitalia! Pia Kortelainen voitti naisten kaksinpelin mestaruuden, ja hänelle ripustettiin kaulaan myös toinen kultamitali sekanelinpelistä Jukka Pellosniemen kanssa. Mahtavaa!
Mestarit ovat tulessa uudelleen heti ensi viikonloppuna, kun Espoossa järjestetään Suomen 2. kansainvälinen pickleball-turnaus. Kisapaikkana on Tapiolan Urheilupuistossa sijaitseva Esport Center. Perjantai-iltana 9.6. klo 17 alkaen kilpailijat ottavat vasta tuntumaa halliin, mutta luvassa on myös mm. pääsponsorin, amerikkalaisen mailavalmistaja ProLite Sportsin ammattilaisten näytösottelu.
Varsinainen mitalijahti alkaa lauantaina 10.6. klo 9.00 naisten ja miesten nelinpeleillä. Sunnuntaina 11.6. klo 9.00 alkaen ovat vuorossa sekanelinpelit. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kisoja Esport Centerin sulkapallohallin parvelta. Kenttien tasolle on pääsy ainoastaan urheilijoilla.
Tervetuloa!
Lisätietoa turnauksesta: www.pickleballfinland.fi/tournament-2017