top of page

Pickleball kiinnosti Liikunnanopettajien opintopäivillä Kouvolassa


Pickleball Kouvolan Sanomat etusivu

Valtakunnalliset Liikunnan ja terveystiedon opettajien opintopäivät järjestettiin tänä vuonna 3.-4. helmikuuta Kouvolassa. Paikalle oli ilmoittautunut kaikkiaan 365 opettajaa eri puolilta Suomea tutustumaan koululiikunnan uusimpiin tuuliin ja saamaan ideoita siihen, miten oppilaita saataisiin liikkumaan enemmän, esimerkiksi välitunneilla.

Pickleball Finlandille oli varattu lauantaille kaksi tunnin mittaista pickleball-lajikokeilua. Tavoitteena oli antaa opettajille omakohtaista tuntumaa tähän USA:n nopeimmin kasvavaan, matalan aloituskynnuksen lajiin, joka on sovellettavissa myös koulumaailmaan erinomaisesti. Pelialustana toimivia sulkapallokenttiä verkkoineen löytynee lähes kaikista jumppasaleista, eikä verkon kiinnittäminen oikealle korkeudelle vie kuin pari minuuttia. Pelivälineet taas vievät vain vähän säilytystilaa ja mailat kestävät oikein käsiteltyinä vuosia.

Kaikkiaan lajikokeiluihin osallistui noin 40 liikunnanopettajaa, osan vielä seuratessa lisäksi tilaisuuksia pelihallin katsomosta. Opettajat olivat urheilullista porukkaa ja monella oli aiempaa mailapelitaustaa, joten pickleball oli helppo aloittaa. Lajin perusteiden ja tärkeimpien sääntöjen selvittämisen jälkeen pallot saivat kyytiä kolmella kentällä ja naurua riitti.

Moni opettaja tuli demon jälkeen juttelemaan. Mielessä oli jo ajatuksia siitä, miten pickleballia voitaisiin hyödyntää juuri heidän koulussaan normaalien liikuntatuntien lisäksi myös esimerkiksi välituntiliikunnassa. Pelihän sopii niin sisälle kuin ulos, eikä "pelikentältä" vaadita kuin että se on tasainen ja kova. Kaikki liikuntahallien sisälattiamateriaalit sopivat, ja ulkona voi pelata tenniskentällä tai vaikka asfaltilla. Pickleball sopii siis mainiosti myös koulujen uudeksi liikuntamuodoksi, joka voi innostaa oppilaita liikkumaan.

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page