top of page

Hyvää Joulua ja pickleballin täyteistä Uutta Vuotta 2017!


Kun innokkaimmatkin pickleballin harrastajat rauhoittuvat pikkuhiljaa Joulun viettoon, on hyvä summata, mitä pickleballin tiimoilta on vuonna 2016 Suomessa tapahtunut.

Vuosi 2016 oli lajin tunnettuuden lisäämisen ja verkostoitumisen vuosi, ja pickleball otti Suomessa monia askeleita eteenpäin. Pelipaikkakuntia ja -paikkoja tuli lisää, lajin harrastaja- ja kokeilijamäärät kasvoi, tuli runsaasti mediajulkisuutta, ja saimme myös kansainvälistä kokemusta ja huomiota.

Pickleballia on mahdollista pelata Suomessa jo noin 30 paikkakunnalla, joilla on pelivälineitä vuokrattavissa. Tämän lisäksi moni kaupunki, kunta, oppilaitos, kuntoutuskeskus ja jopa sairaala tarjoaa pickleballia asiakkailleen uudentyyppisenä liikuntamuotona. Loppuvuodesta heräsi koulujen kiinnostus lajiin ja toiveissa onkin, että vuonna 2017 yhä useampi koululainen ja opiskelija pääsisi pelaamaan pickleballia liikuntatunneillaan tai vaikka paikkakunnan liikuntatapahtumassa tai sporttileirillä. Palaute liikunnanopettajilta ja muilta alan ammattilaisilta on ollut mahtavaa. Lisäksi yksittäiset ihmiset ympäri maata ovat hankkineet itselleen pelivälineitä voidakseen aloittaa uuden, hauskan ja kehittävän harrastuksen.

Myös mediajulkisuuden suhteen vuosi 2016 oli mainio. Tähän mennessä pickleballista on Suomessa tehty noin 30 toinen toistaan positiivisempaa mediajuttua televisioon, radioon, sanomalehtiin ja verkkoon. Minne tahansa uudelle paikkakunnalle olemme menneetkin pickleballia esittelemään, media on ollut kiinnostunut. Jutut ovat tähän mennessä tavoittaneet yhteensä jo noin 1,9 miljoonaa lukijaa ja katselijaa!

Järjestimme Suomen kautta aikain ensimmäisen pickleball-turnauksen Espoossa marraskuussa 2015. Toukokuussa 2016 kuusi suomalaista kävi ottamassa tuntumaa lajin eurooppalaiseen ja maailmanlaajuiseen tasoon Amsterdamissa järjestetyissä kisoissa, joissa oli 140 pelaajaa 13:sta eri maasta. Joulukuussa järjestetiin Eurassa ensimmäinen alueellinen turnaus ja syksyn aikana me teimme päätöksen järjestää kesäkuussa 2017 merkittävästi aiempia suurempi kansainvälinen pickleball-turnaus Espoossa 9.–11.6.2017. Ilmoittautuminen on käynnissä – tervetuloa mukaan!

Myös kansainvälinen pickleball-yhteisö on noteerannut Pickleball Finlandin ja lajin nopean kasvun Suomessa. Olemme verkostoituneet lajin maajärjestöjen, lukuisten maailman huippupelaajien sekä välinevalmistajien kanssa. Tästä esimerkkinä tänä syksynä laajentamamme välinetuonti, kun aloimme tuomaan yksinoikeudella maahan ProLiten lisäksi myös Paddletekin huippulaadukkaita mailoja. Aloitimme myös yhteistyön Euroopan tasolla kehittääksemme pickleballin leviämistä uusiin maihin, sekä koordinoidaksemme turnauksia ja lajin koulutusta.

Tuleva oma turnauksemme on herättänyt jo kiinnostusta USA:aa ja Intiaa myöten, ja mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa, alkuvuodesta 2017 tulemme saamaan suomalaiselle pickleballille vielä merkittävästi lisää kansainvälistä näkyvyyttä lajin emämaa Yhdysvalloissa. Tästä voimme toivottavasti kertoa lisää tuonnempana.

Kun aatto osuu lauantaille, ovat joulunpyhät tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyet. Kun arki taas alkaa, on hyvä tulla takaisin pickleball-kentille pitämään hauskaa, oppimaan lisää lajista ja saamaan kroppaan liikettä pyhien herkuttelun jälkeen.

Aattoiltaa odotellessa kannattaa vielä myös katsoa, mitä mieltä Joulupukki on pickleballista.

Hyvää Joulua ja pidetään hauskaa pelikentillä myös vuonna 2017!

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page