Järjestyksessään jo viides pickleballin Spanish Open -turnaus kisattiin 6.–8. syyskuuta. Club de Campon tennispuistossa Madridissa. Osallistujia oli lähes 200 kaikkiaan 15 maasta, ja otteluja pelattiin viikonlopun aikana yhteensä yli 1.000!

Aivan kuten viikkoa aiemmin F...

Kautta aikain ensimmäinen pickleballin English Open Championships järjestettiin 23.–25.8. Nottinghamissa. Kisoihin osallistui kaikkiaan noin 310 pelaajaa yhteensä 17 maasta, joten kyseessä oli - ilman suurta määrää Pohjois-Amerikkalaisia - suurin pääosin eurooppalaiste...

Amerikkalainen, vahvassa kasvussa oleva pickleball-mailavalmistaja TMPR Sports on julkaissut jo kolmannen mailan suosittuun Tantrum-mallistoonsa. Aiemmin markkinoilla olleiden Tantrum GXT:n ja Tantrum V:n rinnalle on juuri julkaistu uutuusmalli Tantrum T3.

Tantrum T3 no...

Suomen ja koko Pohjoismaiden kansainvälisin pickleball-tapahtuma tänä vuonna, Pickleball Finnish Open 2019, kisataan Espoossa 14.–16. kesäkuuta. Pelipaikkana on Tapiolan Urheilupuistossa sijaitseva Esport Center.

Turnauksessa pelataan naisten ja miesten kaksin- ja nelin...

Pickleball Finland on laajentanut erittäin laadukkaiden pickleball-mailojen valikoimaansa entisestään ja aloittanut amerikkalaisten TMPR Sportsin mailojen maahantuonnin ja myynnin. Valikoimassa on aluksi kaksi erityyppistä mailaa, Tantrum GXT ja Tantrum V.

Tantrum GXT o...

Please reload

TOP-jutut

Jo viides Xmas Games -jouluturnaus Espoossa marras...

12.9.2020

1/4
Please reload

 Uusimmat uutiset
Please reload

Arkisto
Please reload

 

Copyright © Pickleball Finland 2014-20. All Rights Reserved.

  • Pickleball Finland on Facebook
  • Pickleball Finland on Twitter
  • Pickleball Finland on YouTube