top of page

Jo viisi vuotta pickleballia Suomessa!


Pickleball, USA:n nopeimmin kasvava urheilulaji, keksittiin rapakon takana jo vuonna 1965. Kesti kuitenkin noin vuoteen 2013, kunnes se saapui Eurooppaan, ensimmäisenä Englantiin, Hollantiin ja Espanjaan. Suomi kuitenkin seurasi upeasti aivan eturintamassa, sillä pickleballin harrastaminen alkoi tammikuun lopulla 2014. Esimerkiksi muista Pohjoismaista Ruotsi ja Tanska seurasivat perässä vasta 2017.

Pelin toi Suomeen - kirjaimellisesti matkalaukussaan - amerikkalainen Ray Schiltz, joka muutti takaisin vaimonsa kotimaahan eläkepäiviään viettämään. Ensimmäiseksi pelikaveriksi tuli sattumalta yhteisen tutun kautta Tuomo Antikainen, ja yhdessä he aloittivat pelaamaan useita kertoja viikossa Espoossa kahdella pelihallilla. Pian peliporukka Espoossa kasvoi muutamiin kymmeniin.

Tämän jälkeen Tuomo aloitti järjestelmällisen ja pitkäjänteisen lajilähettilään työn, ja on kontaktoinut tuhansia ihmisiä, ja sittemmin kiertänyt ympäri Suomea Lappia myöten kertomassa pickleballista. Ja työ on myös tuottanut tulosta. Tällä hetkellä lajia harrastetaan jo lähes 70 paikkakunnalla kouluista urheiluopistoihin ja liikuntakeskuksista kuntien liikuntapalveluihin. Ja kasvu jatkuu.

Suomen ensimmäisen pickleball-turnauksen Pickleball Finland järjesti syksyllä 2015, ja kesäkuussa 2019 on jälleen vuorossa Pickleball Finnish Open, kaikkiaan jo kuudes turnaus. Paikalle odotetaan jälleen harrastajia niin Suomesta kuin eri puolilta Eurooppaa ja USA:takin.

"Merkkipäiväänsä" Ray ja Tuomo viettivät 25. tammikuuta, missäs muualla kuin pelikentällä yli 20 muun aktiiviharrastajan kanssa. Jos sinä haluaisit kokeilla pickleballia ja aloittaa harrastamisen, ota yhteyttä! Meiltä saat välineet ja vinkit.

Lisätietoa:

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page