Pickleball Finnish Open 2019 kesäkuussa Espoossa!

Pickleball Finland järjestää 14.-16. kesäkuuta järjestyksessään jo kolmannen Pickleball Finnish Open -turnauksen. Pelipaikkana on edelliskerran tapaan Espoossa, Tapiolan Urheilupuistossa sijaiseva Esport Center. Tapahtuma on luonteeltaan ns. skill level -turnaus, ja kolmen päivän aikana pelataan naisten ja miesten kaksin- ja nelinpelit, sekä sekanelinpelit.

 

Turnaukseen ilmoittautuminen avautui 24. tammikuuta, ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 24. toukokuuta.

 

Suomen edellisen Finnish Open -turnauksen järjestimme kesäkuussa 2017. Tuolloin tapahtuma houkutteli paikalle kaikkiaan 110 pelaajaa yhteensä yhdeksästä eri maasta, ja lisäksi muutaman lajin huipun USA:sta. Kyseessä oli siihen mennessä ylivoimaisesti Suomen suurin pickleball-tapahtuma. Tänä vuonna Euroopassa järjestetään enemmän pickleball-turnauksia kuin koskaan aiemmin, joten osallistujamäärät todennäköisesti hajautuvat eri turnausten kesken.

 

Tervetuloa rohkeasti mukaan pelaamaan, olitpa sitten jo kokeneempi kisaaja, tai vasta vähemmän aikaa lajia harrastanut pelaaja. Luvassa on hieno viikonloppu supermukavien ihmisten parissa!

 

Lisätietoa turnauksesta ja ilmoittautumiset:

www.pickleballfinland.fi/finnish-open-2019

Please reload

TOP-jutut

Jo viides Xmas Games -jouluturnaus Espoossa marraskuussa

12.9.2020

1/3
Please reload

Uusimmat uutiset
Please reload

Arkisto