top of page

Liikunnanopettajat innostuivat pickleballista


Liikunnanopettajat ihastuivat pickleballiin Opintopäivillään

Liikunnan- ja terveystiedon opettajien Opintopäivät järjestettiin tänä vuonna 2.-3.2. Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla. Paikalla oli kaikkiaan 450 opettajaa eri puolilta Suomea haistelemassa alan uusia tuulia ja hakemassa virikkeitä omaan työhönsä. Viikonlopun aikana heillä oli mahdollisuus kokeilla ja oppia myös pickleballin perusteita.

Pickleball Finland oli Kisakalliossa molempina seminaaripäivinä. Perjantaina kerroimme lajista omalla messuständillämme näytteilleasettajien tiloissa. Tiskillämme kävikin runsaasti väkeä kyselemässä pickleballista, ja myönteisistä kommenteista päätellen moni tuntui vakuuttuvan heti lajin soveltumisesta myös kouluihin.

Lauantaina järjestimme kaksi tunnin mittaista lajikokeilua, jolloin osallistujilla oli mahdollisuus ottaa tuntumaa lajiin pelikentällä. Hittilaji pickleball houkuttelikin paikalle arviolta kaikkiaan 50–60 opettajaa, joilla tuntuma palloon löytyi nopeasti ja pelit lähtivät vauhdilla käyntiin. Muutamat eivät meinanneet malttaa lopettaa, vaan pelailivat vielä reilusti demon päättymisen jälkeen. Kertonee siitä, että jokin lajissa taisi kolahtaa?

Opettajien palaute pickleballista oli tutun positiivista. He kiittelivät joukolla lajin matalaa aloituskynnystä, pallon pysymistä pitkään pelissä, ja sitä, että peliä sai aikaan nopeasti. Todella moni uskoi myös oppilaidensa tykästyvän lajiin, ja halusikin edistää pickleballin saamista jatkossa oman koulunsa uutuuslajiksi.

Myös media kiinnostui

USA:n nopeimin kasvava urheilulaji Pickleball kiinnosti tuttuun tapaan myös mediaa. Läntisen Uudenmaan alueen ykköslehti Länsi-Uusimaan urheilutoimittaja tuli paikalle ja tekikin aiheesta näyttävän jutun lehden 38.000 lukijalle.

Tähän mennessä pickleballista on tehty Suomessa sanomalehtiin, radioon ja televisioon jo pitkälle yli 30 mediajuttua, joiden yhteenlaskettu lukija- ja katsojamäärä on reilusti yli 1,9 miljoonaa!

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page