top of page

Pickleball Finlandin uudet nettisivut auki


Pickleball Finlandin nettisivut

Pickleball Finland on lajin uraauurtava sanansaattaja Suomessa. Me toimme pickleballin Suomeen tammikuussa 2014, ja siitä lähtien olemme levittäneet pickleballin ilosanomaa innostuneesti ja suurella sydämellä ympäri maata. Työmme ansiosta pickleballia voi harrastaa jo yli 40 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Pickleball Finlandin tavoitteena on ammattitaitoisesti ja systemaattisesti lisätä pickleballin tunnettuutta sosiaalisena ja koukuttavan hauskana mailapelinä sekä kilpaurheilulajina, joka sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille.

Yli 61.000 sivulatausta

Nettisivumme (www.pickleballfinland.fi) avasimme vuonna 2015. Tähän mennessä niillä on vieraillut yhteensä noin 15.500 eri kävijää, kaikkiaan reilut 22.700 kertaa. Sivulatauksia on kertynyt yhteensä reilut 61.000 kappaletta. Aika hyvin lajille, jonka tunnettuus Suomessa ennen meitä oli pyöreä nolla. Mediaan (sanomalehdet, tv, radio, netti) olemme saaneet jo noin 30 näyttävää juttua, joiden yhteenlaskettu lukija- ja katsojamäärä on yli 1,9 miljoonaa!

Vaikka ensimmäinen versio nettisivuistamme toimikin vielä hyvin, aika kuluu ja asiat muuttuvat. Siksi näimme tarpeelliseksi uudistaa koko sivuston. Nyt avattu versio 2.0 on toivottavasti aiempaakin informatiivisempi, houkuttelevampi ja helppokäyttöisempi, ja saa uudet pelaajat kiinnostumaan lajista, sekä tulemaan sen pariin.

Tietosisältöä (tekstit, videot, linkit) on lisätty entisestään, ja vanhaa on päivitetty. Sivuston uusi, koko ruudun levyinen ulkoasu ja valokuvat toimivat parhaiten 16:9-kokoisilla pöytäkoneiden tai kannettavien laajakuvanäytöillä. Sivut on kuitenkin optimoitu toimimaan sujuvasti myös padeissa ja kännyköissä.

Joko haluaisit kokeilla lajia? Jos paikkakunnallasi ei vielä pelata pickleballia, ota yhteyttä, niin koetetaan saada homma käyntiin!

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page