top of page

Noin 350 koululaista kokeili pickleballia Seinäjoella

Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry järjesti 8.–9. joulukuuta Seinäjoella lasten ja nuorten Move 'n' Joy -liikuntatapahtuman yhdessä Seinäjoen kaupungin kanssa. Tarkoituksena oli tarjota alakoululaisille mahdollisuus kokeilla erilaisia liikuntamuotoja ja urheilulajeja koulupäivän aikana. Tapahtuma oli osa valtakunnallista Liikkuva koulu -hanketta. Sen tavoitteena on aktivoida koululaiset osallistumaan ja liikkumaan enemmän koulupäivän aikana

Seinäjoen ja sen lähikuntien kouluista oli kustakin arvottu yksi luokka, joka pääsi maksutta mukaan tapahtumaan. Lapsille oli tarjolla toinen toistaan erilaisempia urheilulajeja: jenkkifutista, Kinballia, korkeushyppyä, pikajuoksua, pöytätennistä ja tietysti pickleballia. Luokat kuskattiin paikalle busseilla, ja parin-kolmen tunnin aikana kaikki oppilaat kiersivät rastilta toiselle kokeilemassa eri lajeja.

Pickleballia varten Bullerintien kuplahallissa oli tarjolla kolme pickleball-kenttää. Kahden päivän aikana koululuokkia opettajineen ja iltatilaisuudessa vielä lapsia vanhempineen kävi kokeilemassa pickleballia yhteensä noin 350 pelaajan verran. Huikeaa, ylivoimaisesti suurin demotilaisuutemme tähän mennessä! Vaikka koululuokilla oli vain vajaat puoli tuntia aikaa ottaa tuntumaa lajiin, kävi nopeasti selväksi että pickleball kiinnosti valtavasti ja innosti liikkumaan. Hyvä niin, sillä kuplahallissa oli lämmintä vain rapsakat yhdeksän astetta. Oli syytäkin juosta pallon perässä pysyäkseen lämpimänä.

Matala aloituskynnys ja 171 kosketusta

Ja sitä lapset tekivätkin! Lyhyessä ajassa ei paneuduttu pickleballin sääntöihin, vaan halusimme antaa kokeilijoille mahdollisuuden ottaa tuntumaa peliväleisiin ja näyttää, kuinka helppoa aloittelijoidenkin on saada peliä aikaiseksi. Kaksi 13-vuotiasta tyttöä teki päivien ennätyksen pelaamalla palloa verkon yli peräti 171 kosketuksen verran vain vajaan 20 minuutin harjoittelun jälkeen. Loistavaa!

Pieni pickleball-haasteluottelukin nähtiin, kun paikalla olleet pesäpallojoukkue Seinäjoen Jymyjussien ja jenkkifutisseura Crocodilesin pelaajat ottivat kylmiltään toisistaan mittaa pickleball-kentällä.

Paitsi lapsien iloisista ilmeistä, myös monien opettajien ja tapahtuman järjestäjien kanssa käydyistä keskusteluista pystyi aistimaan, että pickleball oli erittäin tervetullut lisä tapahtumaan. Useammasta suusta sanottiin jopa, että kyseessä oli päivän kiinnostavin laji. Opettajat kiittelivät erityisesti lajin matalaa aloituskynnystä, soveltuvuutta nuorille ja sitä, että pelaamiseen käy sulkapallokenttä, joita lienee maamme jokaisessa koulun liikuntasalissa. Ei siis tarvitse matkustaa minnekään, vaan pelata voidaan koululla.

Jäämme odottamaan, minkälaisia ideoita koulut keksivät pickleballin hyödyntämiseen ensi vuonna. Kahden päivän aikana kävi kuitenkin selväksi, että pickleball on mainio lisä koulujen liikuntatarjontaan ja se sopii erinomaisesti Liikkuva koulu -hankkeen perusajatukseen: miten saadaan lapset ja nuoret liikkumaan enemmän koulupäivän aikana.

Lisää valtakunnallisesta Liikkuva koulu -hankkeesta: www.liikkuvakoulu.fi

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla
bottom of page