Pickleballissa kisataan jo Euroopassakin


Yli 50-vuotiaan pickleballin kotimaassa Yhdysvalloissa järjestetään jo lähes 150 pienempää ja isompaa turnausta vuodessa. Se on valtava määrä, mutta tietysti suuren maan 2,5 miljoonaa pickleballin harrastajaa huomioiden ihan ymmärrettävä. Lajin superstarat kiertävät tärkeimpiä kisoja, joita ovat mm. helmikuussa Arizonassa pelattava Grand Canyon State Games, huhti-toukokuun vaihteessa Floridassa käytävä Pickleball US Open ja syyskuussa Utahissa pelattava Tournament of Champions.

PIckleball leviää vahvasti myös Euroopassa. Tällä hetkellä lajia pelataan Suomen lisäksi (olemme muuten tiettävästi edelleen ensimmäinen pickleballia harrastava Pohjoismaa!) ainakin Englannissa, Irlannissa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Saksassa, Espanjassa ja Tsekeissä. Myös Ukraina on viime syyskuussa tullut lajin kartalle. Ainakin Espanjan, Suomen ja Ukrainan tapauksessa alkusysäyksen pickleballin aloittamiseen on antanut amerikkalainen expatti, joka on tuonut lajin mukanaan kotimaastaan. Ja veikkaanpa, että monessa muussa maassa alkuinnostus on lähtenyt lomamatkasta rapakon taakse ja ensimmäisistä pelikokemuksista siellä.

Lontoo, Amsterdam, Kiova, Madrid ja Espoo?

Toiset tulevat kisoihin mitalin kiilto silmissään, mutta monille pickleball-turnaus on ennemminkin paikka tutustua muiden maiden pickleball-harrastajiin, ja pelata siinä sivussa hauskoja pelejä. Lajin suosion myötä on ollut itsestään selvää, että myös Euroopassa on alettu järjestää pickleball-turnauksia.

Amsterdamissa järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen turnaus keväällä 2014, ja syyskuussa 2015 oli vuorossa Madrid. Omat ensimmäiset kisamme – nekin mukavasti kansainväliset – pidimme marraskuun lopussa 2015 (Lue lisää kisojen tunnelmasta).

Tänä vuonna tahti kiihtyy ja Euroopan ensimmäiset kisat ovat toukokuun alussa Englannin Oxfordshiressa. Toukokuun lopulla on vuorossa Amsterdamin kansainvälinen turnaus, johon Suomestakin on hienosti lähdössä kuusi pelaajaa. Kesäkuun lopulla juhannuksen tietämissä pelataan Ukrainan Kiovassa ja syyskuun puolivälissä pelipaikkana on jälleen Madrid. Ja alustavasti on myös suunniteltu, että Pickleball Finland järjestäisi Suomen toisen pickleball-turnauksen joko lokakuun tai marraskuun lopulla. Palataan tähän myöhemmin.

Kuva: Marraskuussa 2015 Suomen ensimmäisissä pickleball-kisoissa pelattiin kaksin- ja nelinpelien sarjat. Nuorin osallistuja oli 17-vuotias ja vanhin lähes 70.

TOP-jutut
Uusimmat uutiset
Arkisto
Etsi tageilla

Copyright © Pickleball Finland 2014-20. All Rights Reserved.

  • Pickleball Finland on Facebook
  • Pickleball Finland on Twitter
  • Pickleball Finland on YouTube